Pakomon takana on Elämysahjo!

Pakomon takana seisomme me, eli Elämysahjon sepät – kolme pitkän linjan pakopeliammattilaista, jotka vuonna 2024 kokivat ajan olevan kypsä oman yritystoiminnan aloittamiseen. Sepät olivat kisällivuosiensa aikana oppineet monia hyödyllisiä taitoja elämyspelien suunnittelusta, toteuttamisesta, vetämisestä ja asiakaspalvelusta. Näitä oppeja kerättiin pitkältä ajalta; yhteensä me kolme seppää olemme olleet alalla jo yli 24 vuotta. Olemme olleet yhdessä ja erikseen, osina monenlaisia tiimejä, toteuttamassa kymmeniä erilaisia elämyspelejä ympäri Suomen; pienistä ja intiimeistä illallispeleistä sadan hengen tilausseikkailuihin, ja kaupunkisuunnistuksista kokonaisiin pakopelitoimipisteisiin. Pakomo on ensimmäinen täysin oma projektimme, intohimo. Teemme pelimme itse ja me tervehdimme teitä myös pelinvetopisteeltä. Pakomo-nimen alla toteutamme pakopelitoimintaa, mutta Elämysahjon tarina ei tule jäämään vain siihen…

Meille elämyssepille on tärkeää tuottaa iloa ja innostusta, sekä pelejä jotka tuntuvat haastavilta, mutta reiluilta. Maailmassa on mielestämme jo aivan riittävän monta vankilapakoa, kirvesmurhaajaa ja murtautumista pankkiholviin, niinpä haluammekin tuoda tarinoihimme ja pelimiljöihimme uudenlaisia näkökulmia, hurttia huumoria ja yllättäviä käänteitä. Paitsi pelialalla työskennelleitä, olemme myös peliharrastajia, ja siksi teemmekin vain sellaisia pelejä, joita haluaisimme itse asiakkaina tulla pelanneiksi.

Haluamme, että koet elämyksiä peliemme parissa ja muistat niistä kuukauden päästä muutakin kuin, että “se oli semmoinen huone, mistä piti päästä pois”.

Elämysterveisin, Sepät
Viivi, Mikko ja Mikko

pelattuja pakopelejä yhteensä
joiden toteutuksessa oltu mukana
työkokemusta alalta yhteensä

Mikko ”Honksu” Honkonen

Honksun päivittäisinä huolenaiheina ovat teknojumalat ja bittien asettaminen poikittaistilasta takaisin jiiriin. Ja kun IT on ehjätty, on aika tuoda paikalle kolvi ja selättää sähköpulmien bugit. Honksun suosikkiosuus pelisuunnitteluprosessista on maalailla tarinaa täysin valkoiselle mielikuvituskankaalle.

Satuiluajan käyttö100%
Runosuoni tätä kirjoittaessa23/?
Satunnainen kyky vöyhähtää innostuksesta42

Viivi ”Viivi” Keinänen

Viivin käsissä pysyvät niin villalangat kuin projektienkin hallinta. Pakomon markkinointi kuuluu Viivin työpöydälle ja siihen liittyen arjessa tuleekin tutkailtua varauskalenterin ja sähköpostin lisäksi myös analytiikkaa. Pelisuunnittelussa parasta on Viivin mielestä sisäisen logiikan etsiminen ja kokonaisuuden hahmottelu.

Puolipisteiden käytön onnistuminen teksteissä6/5
Lempityökalu; sirkkeli88
Into oppia uutta1000%

Mikko ”Haggi” Halkiranta

Haggin vastuulla on yleinen pelisuunnittelun päsmäröinti ja seppien suhteet ulkomaailmaan. Haggi on se muuntaja, joka muuttaa asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden toiveet ja haaveet seppien kielelle ja päinvastoin, ja myös kopauttelee muiden intopillereiden nelikulmaiset ideat mahtumaan todellisuuden pyöreään koloseen. Pelisuunnittelussa Haggille parasta on uuden kulman löytäminen; pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan, uudet pinnat tai sisäkumi yleensä riittävät.

Kyky myydä omaa osaamistaan14%
Kolvin käyttötaito-9%
Innostus kun saa yhdistettyä jotain todellisia juttuja täysin tekaistuun tarinaan96%

Suunnittelemme ja toteutamme elämyksiä myös tilauksesta!

Laita rohkeasti viestiä, jos voisimme olla sopivat sepät elämyksesi toteuttamiseen.